Nakurun lapset ry:n syyskokous on vaihtunut etäkokoukseksi, joka toteutetaan s-postiyhteyksin. Kokouskutsu ja ohjeet läpiviennistä lähetetty jäsenille.

Yhdistyksen hallitus

Peruskoulut ja lukiot avattiin kuitenkin lokakuussa. Kouluvuosi jatkuu 2. lukukaudella jouluun ja tammikuun alusta 3. lukukaudella maaliskuun loppuun, jonka jälkeen pidetään päättökokeet. Seuraava kouluvuosi alkaa kesäkuussa 2021.

Myös osa yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa opiskelevista on päässyt jatkamaan. Erikoisesti valmistumisvaiheessa olevat.

Koronapositivisten määrä Keniassa on alkanut hienoisesti nousta lokakuun loppupuolella. Sanomalehti Nationin mukaan 5.11 mennessä on testattu 717 172 henkilöä, positiivisiksi todettu 58 587 ja kuollut 1051.

Nakurun lapset ry/Hallitus

Yhdistyksen hallitus järjestää syyskokouksen lauantaina 5.12.2020 Helsingissä, mikäli korona-tilanne sen sallii. Kokouksessa päätetään mm. kummimaksuista 2021. Lähetämme kokouskutsun sääntöjen mukaisesti lähempänä kokousta.

5.11.2020
Nakurun lapset ry Hallitus