KOULULAISET JA LASTENKOTI

Koululaiset pääsivät elokuun alussa kahden viikon aikaistetulle kesälomalle. Lukukauden aikataulun muuttaminen on ilmeisesti hallinnon uusi käytäntö, mikä osaltaan hankaloittaa myös lastenkodin toimintaa. Aikaa lomien ja uuden lukukauden valmisteluun jää suunniteltua vähemmän.

Kouluissa on kesän aikana kaikilla luokilla otettu käyttöön täydentävä opetusohjelma Outside Learning Activities. Ohjelman tavoite on monipuolistaa ja täydentää luokissa tapahtuvaa opetusta koulun ulkopuolella tapahtuvilla käytännön harjoituksilla, tutustumisretkillä ja tehtävillä. Osallistuminen on vapaaehtoinen – ja maksullinen. Päätimme lastenkodin Chesterin ja Mama Koikain kanssa antaa kaikille kummilapsille mahdollisuuden osallistua pedagogisesti hyvältä kuulostavaan ohjelmaan. Suhteellisen pienet kulut kustannettiin lahjoitusvaroista.

Lastenkodilla tilanne on vakaa. Rajusti kasvavat elinkustannukset Keniassa vaikuttavat luonnollisesti toimintaan. Säästöä haetaankin kaikessa eivätkä varat aina riitä kaikkiin kuluihin. Viimeksi sinniteltiin viikkoja ilman sähköä ja juoksevaa vettä, kun laskujen maksamiseen ei ollut varaa eikä valtiollinen lastensuojelujärjestö CWSK, jonka alaisena lastenkoti toimii, hoitanut velvoitteitaan.

OPISKELIJAT

Kun koululainen päättää peruskoulun, hän siirtyy koululaisten kummijärjestelmästäopiskelijoiden kummijärjestelmään. Koulumenestyksen perusteella hän voi hakea opiskelemaan ammatillista diploma-tasoa tai certificate-tasoa tai yliopistoon. Saatuaan paikan nuori tekee opintotukihakemuksen yhdessä lastenkodin Chesterin kanssa. Paikan saamiseen voi mennä jopa vuosi.

Chester pyrkii tänä aikana pitämään yhteyttä nuoreen. Opinnot peruskoulun jälkeen maksavat enemmän kuin peruskoulun aikana. Opiskeluvuosi jakautuu joko kahteen tai kolmeen lukukauteen.

Tällä hetkellä Nakurun lasten kummijärjestelmässä on 61 opiskelijaa ja opiskelupaikkaa odottavia Kaikilla opiskelijoilla ei tällä hetkellä ole kummeja, mutta pyrimme varmistamaan näille nuorille opintomahdollisuuden muilla tavoin. Lahjoitukset opiskelijoille ovat sen perustana.

Nakurun lapset saa nuorten kuulumisia keskitetysti Chesterin kautta. Yhteydenpitoa pyritään parantamaan jatkossa mm. niin, että opiskelijan on hakemuslomakkeessa kerrottava hieman kuulumisia opinnoistaan. Pikkuhiljaa pandemian jälkeen opiskelijat ovat päässeet kiinni tavalliseen opiskelurytmiin ja yhteydenpito lastenkotiin on palannut.

Kuten kaikki muutkin kulut Keniassa, myös opiskelujen hinta on noussut rajusti. Sekä lukuvuosimaksut, vuokrat että ruoan hinta ovat nousseet. Kampusasuntolat, joissa opiskelijat saivat päivän ruuat edullisesti, ovat lakanneet tarjoamasta aterioita. Kohonneisiin kustannuksiin ja kummittomien opiskelijoiden tarpeisiin vastasimme esimerkiksi kesän erilliskeräyksellä. Saimme kasaan huikeat 15 230 euroa, pääsimme rahoittamaan monen opiskelijoiden opintoja ja elämää. Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille!

KENIAN TILANNE

– Vähävaraisten tilanne on huonompi kuin koskaan. Ihmiset eivät enää tiedä miten selviytyä.

Näin lastenkodin Chester toteaa puhuessamme Keniaa ravistelevien mielenosoitusten takana olevista syistä. Liikehdintä, joka alkoi vuoden 2022 presidenttivaalituloksen kyseenalaistamisena opposition Raila Odingan johdolla, on kasvanut laajamittaiseen tyytymättömyyteen presidentti Ruton ajamaa politiikkaa kohtaan. Rajuissa yhteenotoissa mielenosoittajien ja poliisin välillä on tähän mennessä kuollut yli 30 mielenosoittajaa ja satoja on vangittu. Oppositio syyttää poliisia mielivaltaisesta väkivallasta, poliisi syyttää mielenosoittajia omaisuuden tuhoamisesta ja yleisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Vaalikampanjassaan presidentti Ruto lupasi helpottaa ”tavallisten ihmisten” elämää ja kitkeä korruptio. Nyt moni ”tavallinen ihminen” kokee tulleensa petetyksi. Ruton vajaan vuoden valtakauden aikana Kenian talous on ollut syöksykierteessä. Syitä siihen on useita ja osa niistä riippumattomia siitä, ketä maata hallitsee. Mutta osa on suoraa seurausta Ruton politiikasta. Mm. polttoaineen ja sähkön veroa on nostettu 50%, koulutuksen tukea on leikattu rajusti kaikilla tasoilla. Peruselintarvikkeiden kuluttajahintaa aisoissa pitävä maataloustuki on ”hävinnyt” matkalla hallitukselta viljelijöille. Missä paketti maissijauhoa maksoi 70 KES ennen Ruton kautta, maksaa se nyt 240 KES. Suuri osa väestöstä elää satunnaisilla, vajaan 300 Kenian shillingin (n 2 euroa) päivätuloilla. Säästöjä ei ole. Perheet ovat suuret, lasten lisäksi on usein myös vanhin sukupolvi työhön kykenevien elätettävinä. Pettymys, ahdinko ja epätoivo ajavat ihmiset kaduille – eikä oppositio heitä pysäytä. Päinvastoin.

Yhä useampi perhe joutuu rahan puutteessa ottamaan lapsensa pois koulusta. Chesterin mukaan nuorten aseistetut rikollisjengit ovat tästä syystä yleistyneet. Kouluun ei päästä, rahaa ei ole, töitä ei saa. Ryöstäminen, hämäräkauppa ja varastaminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi selviytyä.

20.7. 2023 maan johtavat päivälehdet julkaisivat yhteisen vetoomuksen presidentti Rutolle ja oppositiojohtajalle Odingalle, jossa heitä kehotetaan kantamaan vastuunsa ja ”pysäyttää tuli ennen kuin se ryöstäytyy hallinnasta”. Kirjoituksessa todetaan, ettei Kenia ole ”immuuni sisällissodalle” ja että maa voi helposti ajautua ”täysimittaiseen kansanmurhaan”.

Tätä kirjoittaessa presidentti Ruto on kutsunut vastapuolen keskusteluihin, minkä Odinga on toistaiseksi torjunut.

Levottomuuksia ja sekasortoa lisää myös ulkoa tulevia uhkia. Mittava kyberhyökkäys maan hallinnon keskeiseen internet alustaan heinäkuun lopulla vaikeutti vakavasti mm laajasti käytettyä mobiilimaksuliikennettä ja sähkönjakelua koko maassa. Hyökkäyksen takana on itseään sudanilaisiksi internet-sotureiksi nimeämä ryhmä, jonka päätavoitteena on häiritä maita, jotka yrittävät vaikuttaa Sudanin tilanteeseen.

Vaikka tilanne näyttää synkältä toivokaamme Chesterin sanoin ”we are hoping for the best, all this situations will be solved” !

Hyvää loppukesää toivottaen

Nakurun lapset ry, hallitus

(lähteet: BBC, Al Jazeera, Daily Nation, The Standard, Oxfam)

Arvoisat jäsenet ja tukijat, me teimme sen!

Saimme tarvittavan rahoituksen ja vähän enemmänkin kahdessa päivässä juhannuksen jälkeisen viikon alussa. Suomi on lomalla, mutta te reagoitte opiskelijoiden hätään. Rahat on lähetetty tänään Keniaa ja ehtivät ajoissa perille. Se mitä tuli yli tämän hetken tarpeen, käytetään opiskelijoiden tuleviin lukukausimaksuihin.

Yhdistyksellä on upea ja sitoutunut jäsenistö ja tukijat.

Kiitos ja kumarrus tuettavien opiskelijoiden puolesta. Nauttikaa Suomen kesästä.

Hallitus

Hyvää keskikesää

Huolimatta siitä, että Suomi on kesälomalla, yhdistys joutuu lähestymään jäseniä opiskelijoiden tilanteen takia. Pyydämme pikaista lahjoitusta opiskelijoiden tarpeisiin. Kokonaistarve olisi noin 10 000 euroa.

Opiskelijoiden uusi lukukausi on alkanut ja yhdistys pystyi lähettämään vain osalle opintojen jatkamiseen tarvittavan rahoituksen. Lähtökohtana oli. että opinnot jatkuvat niiden osalta seuraavalla lukukaudella, jotka jäivät ilman tarvittavaa rahoitusta. Lastenkoti lähestyi hallitusta huolestuttavalla tiedolla. 16 opiskelijan osalta keskeytyvät opinnot tarkoittavat koko lukuvuoden uusimista. Tämä tarkoittaisi aikaisemmin maksettujen opintomaksujen menettämistä, kun lukuvuosi joudutaan aloittamaan uudestaan. Lähes kaikkien heistä pitäisi valmistua tämän vuoden aikana.

Opiskelijoiden toinen rahoituksen haaste tulee ruoan kallistumisesta. Yliopistot ja ammattikoulut ovat aikaisemmin valmistaneet ruoan kouluilla. Nyt hintojen kohoamisen johdosta monet koulut ovat lopettaneet edullisemman ruoan tarjoamisen. Opiskelijoiden pitää mennä syömään koulun ulkopuolelle. Se maksaa enemmän kuin oli osattu budjetoida opintohakemukseen. Ilman lisärahoitusta rahat eivät riitä edullisenkaan ruoan ostamiseen.

Rahojen pitää olla Keniassa kesäkuun aikana, joka tarkoittaa alkavaa viikkoa. Joten, jos katsot voivasi tukea opiskelijoita, tee lahjoitus viimeistään tiistain aikana. Lahjoitus tehdään tilille FI86 1032 3000 5176 68 ja viestikenttään merkintä opiskelijalahjoitus.

Sopivan lämmintä kesää toivottaen
Hallitus

Hyvä kummi, jäsen ja kannattajajäsen,
Tule kuulemaan ja vaikuttamaan

NAKURUN LAPSET RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN

lauantaina 22.4.2023 klo 12.00 n. 14.00

Kumppanuustalolla, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna


Kokouksen alussa puheenjohtaja kertoo Koronan jälkeisestä ensimmäisestä matkasta lastenkodille Nakuruun, Kenian tilanteesta sekä koululaisten ja opiskelijoiden kuulumiset.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset
kevätkokouksen asiat: vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto. Aikaa on varattu myös keskusteluun jäsenten haluamista asioista.


Ilmoittautuminen kokoukseen
pyydetään tekemään viimeistään 19.4.2023 Marianne Zilliacukselle
(
kummisihteeri@nakurunlapset.fi).

Hallitus toivoo mahdollisimman runsasta osanottoa! Vain paikalle tulevilla on äänioikeus. Niille, jotka eivät pysty tulemaan kokoukseen Kumppanuustalolle, on varattu mahdollisuus seurata kokousta Teamsyhteyden kautta.

Jos haluat seurata kokousta Teamsin kautta, ilmoita siitä 19.4. mennessä spostiosoitteeseen
aparkkola@gmail.com. Ilmoittautumiseen tarvitaan nimi ja spostiosoite, johon Teamslinkki lähetetään. Linkki kokoukseen lähetetään 19.4. aikana.

Kahvia tarjoillaan klo 11.45 alkaen.

Lämpimästi tervetuloa!


Nakurun lapset ry:n hallitus

Kummina saat olla varma siitä, että rahasi menevät sataprosenttisesti juuri sinun kummilapsesi koulutukseen. Voit olla kauttamme kirjeenvaihdossa kummilapsesi kanssa.

Kummilapsellasi on kasvot, ja järjestöllämme on kasvot.

 

Lataa tästä kampanjamme PDF- muodossa sähköpostitse jaettavaksi:

Syyskokous pidetään 10.12.2022 Helsingissä Töölön kirjaston Mika Waltari -salissa.

Tule kuulemaan yhdistyksen toiminnan ajankohtaisista haasteista ml. Arap Moi -lastenkodin tilanne ja kummitoiminta yllättävienkin muutosten Keniassa.
Hallitus toivoo mahdollisimman runsasta osanottoa!

Vain paikalle tulevilla on sääntöjemme mukaan äänioikeus.
Niille,
jotka eivät pysty tulemaan kokoukseen Töölön kirjastoon, on varattu mahdollisuus seurata kokousta Teamsyhteyden kautta.

Jos haluat seurata kokousta Teamsin kautta, ilmoita siitä 8.12. mennessä sähköpostiosoitteeseen
aparkkola@gmail.com. Ilmoittautumiseen tarvitaan nimi ja spostiosoite, johon Teamslinkki lähetetään.
Linkki kokoukseen lähetetään 9.12. aikana.

Kokouksessa valitaan myös hallitukseen uusia jäseniä. Pyydämme kiinnostuneita olemaan yhteydessä puheenjohtajaan (aparkkola@gmail.com / p. 0445150460).
Jos olet miettinyt, että voisit tehdä vapaaehtoisesti hieman enemmän kuin rivijäsenenä, tule mukaan hallitustyöskentelyyn. Työpanostasi tarvitaan.

Toivotamme kaikki tervetulleeksi kokoukseen.

Nakurun lapset ry
Hallitus

Tavoitteemme oli kova. Se saavutettiin. Meillä on aihetta olla ylpeitä ja tyytyväisiä.

Saimme lahjoituksina uskomattomat 34 000 euroa. Se riittää kouluvuoden viimeisen lukukauden kustannuksiin. Rahalähetys on juuri lähetetty.

Koululaiset päättivät edellisen lukukauden viime perjantaina. Viikon loman jälkeen heidät voidaan lähettää toimintavuotemme ”neljännelle” lukukaudelle, päättämään kouluvuotensa. Ei tullut pelättyä keskeytystä. Kummilapset riemuitsevat ja kiittävät.

Vuosi 2023 tulee olemaan normaali kolmen lukukauden kouluvuosi. Koulut pääsevät palaamaan pandemiaa edeltävään aikaan opintojen osalta.

Sydämelliset kiitoksemme.
Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

Nakurun lapset ry:n hallitus

Hyvät Nakurun lasten kummit, jäsenet ja tukijat
 
Edellisessä jäsenkirjeessä ja julkaisussamme kerroimme koululaisten viimeisen lukukauden alkamisesta syyskuussa. Sen kustannusten rahoituksesta puuttuu vielä 13 000 euroa.
Ilman riittävää rahamäärää lapset eivät voi jatkaa koulunkäyntiä.
 
Pyysimme lahjoituksia 8.9 mennessä yhdistyksen kummitilille. Takaraja lähestyy!
 
Kaikki lahjoitukset ovat tervetulleita.
Kaikkia lahjoituksia tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi.
 
Hyvää syksyn alkua toivottaen
Nakurun lapset ry:n hallitus
Tarvitsemme nyt apuasi, että lapset pääsevät jatkamaan syyskuussa kouluvuoden päättävälle lukukaudelle. (Kouluvuosi palaa ensi vuonna kalenterivuoden mittaiseksi ja sisältää entiseen tapaan kolme lukukautta.)
 
Lahjoita sinulle sopiva summa 
* kummitilille FI27 1745 3000 0416 67
viitteellä  466 (jos et ole kummi)
* torstaihin 8.9.2022 mennessä
 
Koulutus on kestävää kehitystä ja luo paremman tulevaisuuden